1282116797_img-d41d8cd98f00b204e9800998eSyksy on edennyt hyvää vautia. Viljat on jo puitu monilta pelloilta ja koirat ovat päässeet valloittamaan pellot ennen syyskyntöjä. Voi sitä koirien sähköistymistä, kun neneän edessä aukeaa iso peltoaukea :-)

Tänä syksynä pääsimme pitkästä aikaa mukaan metsästyskoulutukseen. Irlanninsetterit Ry järjesti viime lauantaina 4.9. Laukaassa metsästyskoulutuspäivän. Kouluttajana oli Erä-Vahti yrityksestä Timo Vakkeri. Päivän aikan haetimme koirilla metsähakua ja yritimme herätellä nuorten koirien seisomiskynnystä kyyhkyjen avulla. Kaiken toiminnan pohjana ja väliharjoituksina harjoittelimme tottelevaisuutta. Hyvän metsästyskoiran kun pitää olla tottelevainen pystyäkseen toimimaan oikein.

Dooriksella hakeminen ilmavainulla sujui hyvin. Ohjaajana minun pitää kiinnittää huomita siihen, että annan sen vapaammin hakea ja ainoastaan pillillä käännän koiran liian pitkistä hakuluoveista. Kyyhkyt kiinnosti Doorista, mutta ne ei laukaisseet seisontakynnystä. Ilmeet ja eleet kertoivat kuitenkin nenän toimimiseta.

Ramonan haku oli totuttuun tapaan vauhdikasta. Ramona ei vielä luota ilmavainuunsa vaan pää painuu lukattoman usein maahan ja hakeminen muuttuu "spanielimaiseksi". Saimme hyvät neuvot, joilla voimme kannustaa koiraa kohti ilmavainuisuutta. Jos vielä saataisiin riistarikas syksy ja paljon lintukontakteja, niin eiköhän se pää sieltä nouseHymy

Kyyhkyjen kanssa Ramona osoitti meille olevansa seisova lintukoira! Kyyhkyn haju laukaisi seisontakynnyksen ja koira sananmukaisesti jähmettyi paikkalleen. Olemme aiemmin jo harjoitelleet pikkulinnuilla ylösajamista ja niinpä se onnistui hienosti. Pysähtymiseen ylösajon jälkeen meidän pitää kiinittää runsaasti huomiota. Saamiemme hyvien neuvojen avulla lähdemme sitäkin harjoittelemaan Silmänisku

Perjantaina koittaa sitten se suuripäivä ja metsälinnun metsästys alkaa! Koirat pääsevät Peten kanssa pitkäksi viikonlopuksi metsälle. Metsästymaillamme on tänä vuonna metso poikinut onnistuneesti ja pyitäkin tuntuu piisaavan, joten toiveissa olisi  runsaasti kohtaamisia lintujen kanssaCool

Nautinnollisia metsäretkiä kaikille!